Hevosen tuoksu, jännittynyt tunnelma, kenttä täynnä rataan
tutustuvia huippuluokan kilparatsastajia. Vasta silloin tuli tunne, että nyt
oikeasti ollaan HIHS:ssä. Veikkaan, että jokaisen 90-luvun heppatytön toive oli
päästä mahtavaan Helsinki International Horse Show:hun eikä se toive koskaan
kuollut, vaikka elämä toi mukanaa ajanjaksoja, jolloin hevoset eivät mukana
arjessa olleetkaan. Nyt kuitenkin kiitos SRL:n Facebook-kilpailun
onnenkantamoisen, pääsimme kokemaan lauantain päivänäytöksen yhdessä hevosista
innostuneen 10-vuotiaan poikani kanssa.
Jäähallin pihalla möyrivät Land Roverit olivat jo sinällään
vaikuttava näky ja sisälle päästyä vastassa oli ihmispaljous sekä tuoksuvat
ruokakojut. Pikainen kierros hallin ympäri aiheutti ensimmäiset kinuamiset,
sillä Laukka-korusarja iski niin äidin kun pojankin makuun. Hieman jäi
mietityttämään, että melkoisen yksipuolinen expo-alue oli, sillä edustettuna
oli lähinnä korut ja muutama hevostarvikkeita myyvä edustaja. Pian oli
kuitenkin jo aika mennä katsomoon seuraamaan Dressage Mini-Clininc:iä, jonka
jälkeen vuorossa olikin Land Rover Helsinki Grand Prix 160 cm -luokka. Jo
pikaiselta vilkaisulta rata näytti hurjalta ja ratsukot näyttivät taitonsa
välillä henkeäsalpaavilla hypyillä. Omaa sydäntä lämmitti toki Juulia Jyläksen
hieno suoritus, mutta ehkä vielä enemmän poikani herkeämätön seuraaminen ja
innostus suorituksia kohtaan. Yhdessä laskimme, että luokkaan osallistuneista
44 ratsukosta vain noin neljännes oli naisia. Kannustavaa omaa heppapoikaamme
ajatellen, sillä talliympäristöt Suomessa tuppaavat olemaan kovin
tyttövoittoisia, kuten on myös varusteiden tarjonta.
Uusintakierrokselle lähdettäessä reittivalinnat ja hypyt
tulivat vielä jännittävämmiksi ja luokan loputtua alkoikin rankka viikko tuntua
väsymyksenä meillä molemmilla. Vielä kierrettiin jäähalli ympäri ja tällä
kertaa löytyikin varsinainen expo-alue runsaine tarjontoineen. Mukaan tarttui
uusi raippa, pipo sekä viemisiä niin kotiin sisaruksille kuin naapurin
lainaponillekin. Vaikka edeltä käsin odotetuin oli Take your own line -luokka,
ei tällä kertaa väsymys antanut mahdollisuutta jäädä sitä katsomaan. Olihan
edessä vielä useamman tunnin kotimatka.
 |
| "Terveiset kotiin! Hevosen ostaminen säästää sähköä." :D |
Ulkona poika oli pitkän tovin omissa ajatuksissaan, jonka
jälkeen totesi hymyillen: ”Kiitos äiti, oli ihan tosi kiva päivä!” Tähän on
pakko yhtyä, siis kiitos Suomen Ratsastajainliitto, oli ihan todella hieno
päivä ja ihanaa, että pääsin mahdollistamaan tämän kokemuksen lapselleni.
Hanna Lehtilä ja Juno Kallunki
Blogitekstin kirjoittaja ja kuvien kuvaaja on Facebook-arvonnassa liput tapahtumaan voittanut henkilö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti