Olimme mieheni kanssa pohtineet koiran hankintaa jo pidempää. Pariinkin otteeseen oli pennusta sovittu, mutta erilaisten sattumien kautta ja lopulta Facebook-ilmoituksen myötä, heinäkuun alussa meille saapui reilu vuoden ikäinen malinoistyttö. Varsinkin mieheni oli aivan innoissaan. Hän suorastaan ahmi netistä löytyviä artikkeleita ja kokemuksia lähes aikuisen koiran kouluttamisesta. Löysimme pian useita hyviä ideoita, miten koiralle opetetaan hihnassa kulkemista, seuraamista, junassa matkustamista jne. Kaikissa tuntui olevan johtavana ajatuksena oikean suorituksen palkitseminen. Koiraa tuli auttaa, kannustaa, kehua ja ennen kaikkea palkita. Oli äärimmäisen tärkeää, että toisen koiran kohtaaminen rauhallisesti palkittiin eikä koiralle tullut mielikuvaan, jossa lajitoverin tapaaminen aiheuttaa kuristumista, emännän verenpaineen nousua, huutamista ja mielipahaa. Uuteen tutustumiseen kannustettiin ja turva-alalla työskentelevästä rotevasta miehestänikin löytyi se ”10 vuotias pikku tyttö”, jonka äänellä kutsuttiin, ja innostettiin. Edes askeleen verran lähemmäs menosta kehuttiin, oli edessä sitten yli hypättävä oja, pusikossa piileksivä roskis tai kadun varteen eksynyt karhuveistos.
Tietysti ohjelmassa oli myös hevosiin ja talliympäristöön tutustuminen. Siinä samalla jäin ihmettelemään miksi niin usein ratsastusmaailmassa jäämme kiinni virheisiin ja niiden ääneen kertomiseen? Saimme koiramme kanssa loistavia tuloksia keskittymällä onnistumisiin, mutta kun itse katson ratsukon suoritusta, joka on lähes täydellinen, hymyilen – sisäisesti. Tulee mieleeni vanha sanonta, ”ei pidä suotta kehua, ettei ylpisty”. Johan alkeiskurssillakin olen itsekin kuullut, että ohjasotteen ja pohjeavun käytössä paineen vähentäminen on palkinto oikeasta toiminnasta. Koskeeko tämä myös ratsastajaa? No news is good news. Kun opettajalta ei tule painetta, niin hyvin menee? Oppiminen tapahtuu miellyttävässä ympäristössä, hevonen taitaa tehdä ympäristöstä miellyttävän, kiitos siitä heille! Mitähän tapahtuisi, jos tämän lisäksi ratsastajaan kehuttaisiin aina kun hän tekee oikein. Ja kuten meidän koiran koulutuksessa, pienin askelin ja kannustaen.
Ihanan ihmeellistä syksyä!
Tessa ja Voltti
Tessa ja Voltti sekä Emma ja Benjini, Peuramaa Horse. Kuva: Hannele Helander
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti